Kirjoneuleesta raidaksi

Kirjoneuleet ovat ihania - ihastella. Eläissäni en ole tehnyt ainuttakaan mielestäni oikeaa kirjoneuletta. Siis sellaista jossa useita värejä kietoutuu kauniiksi kokonaisuudeksi keskenään. Olen jo pitkään haaveillut, että tekisin jotain sen tapaista. Ongelma on langat. Siis jos niitä on työssä enemmän kuin yksi. Mä oon muutaman kerroksen jälkeen solmussa niiden kanssa. Jos joku tietää, niin kertokoon, hyviä vinkkejä selvitä lankojen kanssa menettämättä hermojaan.

Se oli lämmittely osuus tälle kirjoitukselle, josta tulee piiitkä. Kannattaa hakea vaikka kuppi kahvia siihen viereen. Toivon teidän jatkavan loppuun asti.

Kaffe Fassett on vienyt mielenrauhani ja yöuneni. Tai ei siis mies itse, vaan hänen kirjoneuletyönsä. Alkukesästä Hobboksissa oli ale ja ostin sieltä Fassettin kirjan "Kauneimmat kuvioneulemallit". Kirja on tuttu entuudestaan, mutta nyt sitten sain sen omaan hyllyyni. Tarkemmin sanottuna tyynyni alle. Siitä on tullut mun päivä- ja yöuneni. Mun pieneen neulojan päähäni ei mahdu tällä hetkellä mitään muuta kuin kirjoneuleet.

Kirjaa selailin ennen lomaani edestakaisin. Jätin kirjan kotiin, ajattelin että antaa asioiden muhia lomani aikana. Sopivasti ennen loman alkua Handusta tilaamani PukkIlu-lanka tömähti postilootaan. Kaksi vyyhtiä lähti mukaan lomalaitumille.

Päätin tehdä kirjoneulesukat. Ja toteuttaa tajunnan virtaa. Ei siis mitään ohjetta. Vain mielikuva, mitä tulossa on. Aloitin sukat kärjestä ja pääsin mukavasti vauhtiin, jos ei oteta huomioon sitä hitsin moista sekamelskaa, jonka sain aikaiseksi kahdesta langasta. Työ eteni sukaksi hitaanpuoleisesti, mutta mä olin vielä tässä vaiheessa hyvissä fiiliksissä. Kantalapunkin tein. Sen jälkeen alkoi uskon puute koetella. Kuvioista oli tullut melkoista sian saksaa, tajunnan virtaa kun olin noudattanut. Jatkoin vielä hetken ja sitten - purkuun. Salamana vetäisin neljä puikkoa pois työstä ja aloin nyhtämään lankoja takaisin keräksi.

Ehdin ottamaan yhden kuvan, ennen kuin purkutuomion saaneet sukat hävisivät maailman kartalta.

Takaisku oli kova. Mun pilvissä oleva neulojan pääni putosi tukevasti maan kamaralle. Ei musta taidakkaan tulla kirjoneulojaa.

Masennusta kesti muutama päivä. PukkIlu vaivasi mun mieltä. Sitä piti päästä neulomaan. Mitäs mä sitten muuta kuin raitaa. Tasaista, säännöllistä, sujuvaa, vaivatonta raitaa. Tämän mä nyt ainakin osaan.

Tarina jatkuu. Tässä välissä suosittelen toista kupillista kahvia. Kertominen tänään ei ihan hetkessä lopu. Nimittäin, ette uskokaan kuinka tunteita ja mielipiteitä herättäviä nämä sukat ovat olleet:

Tarina 1. Kun Kaffe Fassett huuma oli kuuminmillaan ja aloittelin kuvioneulesukkia, mainostin Miehelle tekeväni tajunnan virrasta jotain ihan uutta (mulle): ennakoimatonta, suunnittelematonta. Kun sitten vilautin näitä raitasukkia kun olivat hyvän matkaa valmistuneet, käytiin seuraanvanlainen keskustelu:

Minä: Oikeestaan, onhan nääkin ihan okei. Värit komppaa kivasti toisiaan.

Mies: Mut missä ne kuviosukat on?

Minä: Mä purin. Ei onnistunut.

Mies: Mut eiks noi oo... tavalliset. Voiks niitä esitellä julkisesti (tarkoittaa blogia)?

Minä: Voi esitellä.

Mies: Mut eiks pitäny tulla tajunnan virtaa, vai mitä se oli. Jotain uutta.... tai jotain... ei aikaisemmin tehtyä

Minä: (mulkoillen) VOI nämäkin esitellä!

Mies: huokaus ja hiljaisuus...

Tarina 2. Olin tuttava perheen luona viikonlopun vietossa. Perheen tyttö jutteli pitkään kanssani neulomisesta. Katselimme jalassani olevia sukkia. Olin ne saunan jälkeen jalkaani vetänyt.

Tyttö: Noi sun sukat on jotenki erilaiset... mut samanlaiset... hmmm...

Minä: (tuijotan sukkia) ?????????

Tyttö: (tutkii sukkia tarkkaan katseellaan) Hei ne on eriparit! Hih!

Minä:(tuijotan sukkia) ????????

Tyttö: Samapari - eripari. Mut kivat!

Minä:???? Kiitos ?????

Tarina 3. Samaisena tuttavaperheen luona vietetyn viikolopun aikana tuli uutta vettä niskaan. Naapurissa kuulemma vietettiin kesäjuhlia. Koko päivän oli naapuritontilta kantautunut juhlinnan ääniä. Illan tullen naapurin emäntä ystävättärensä kanssa piipahti tuttavaperheeni luona. Molemmat naiset hyvässä nousujohteisessa. Istuskelin mökin tuvassa takkatulta ihaillen ja neuloen.

Rouva A: No mutha kukash se shiellä? Mitäsh miehtit?

Minä: Tulta tässä ihailen. Se on niin tunnelmallinen.

Rouva B: Khuule, thunnelman tharjoaa K*** (heiluttaa punaista tölkkiä nenäni edessä). Ei shiinä tuhlta tarvita.

Rouva A: Oothsä hei kutoja? Khuule, eth oshaa kyl shukkaa kutoo. Vai onksh noi shun thekemät (osoittaa jaloissani olevia raitasukkia).

Minä: Joo, on nää omatekemät...

Rouva A: Shaatan olla vähän humalassa, muth thännepäin näyttää, et ne on eripharit. Ethkös oshaa kahta shamanlaista tehdä (nauraa tikahtuakseen) Onksh toi hienoshtelua? Parashta laittaa shaappaat noiden phäälle...

Rouva B: (säestää) Phitää tehdä vaan sshellasta, mitä oshaa. Josh shukka vaikee, thee vaikka phatalappu. Thai äläh thee mitään (nauraa sydämestään)

Minä: ??????? Ja sit mulle välähtää:

Ne ovat eriparit. Ihan vahingossa raidat menneet päinvastoin. Enkä itse huomannut mitään... Kai tää on sit mun yksikertaista tajunnan virtaa.

Lasten ja humalaisten suusta saa kuulla totuuden. Kummankohan totuus pätee näihin?